Blogi

Ilman suurpetoja ei ole luontoakaan - Susista ja ahmoista on myös hyötyä

Kuva: Robert Dewar

https://creativecommons.org/licenses/by/2.0/

Tea Törmänen, Liberaalipuolueen puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas

Atte Harjanne, Vihreiden kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas

Julkaistu 9.3.2019

Suurpedoilla on tärkeä rooli terveiden ekosysteemien ylläpitämisessä. Olisikin parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.


Sudet, ahmat, ilvekset ja karhut ovat taas tähtäimessä. Keskustelu susista ja muista suurpedoista on ottanut tänä vuonna vauhtia muun muassa keskustan tuoreen eräpoliittisen linjauksen ja eduskunnassa tehdyn metsästyslain muuttamiseen tähtäävän aloitteen myötä. Linjauksessa halutaan höllentää suurpetojen metsästystä ja kutistaa susikantaa, aloitteessa esitetään nykyistä laajempaa oikeutta ampua petoeläimiä itsensä tai kotieläimiensä suojelemiseksi.


Vaikka suurpetojen uhka ihmisille on Suomessa todella pieni, on sinänsä ymmärrettävää että petokantoja halutaan rajoittaa. Sudet ovat kiistatta uhka koirille, ja ahmat popsivat välillä poroja. Toisaalta susien merkitys koirien kuolinsyynä on ruotsalaisen vakuutusyhtiön tilastojen mukaan vähäinen verrattuna esimerkiksi liikenteen ja muiden villieläinten aiheuttamiin vahinkoihin. Pitää myös ymmärtää, että ekosysteemeihin kajoamisella on haittansa. Suurpedoilla on tärkeä ekologinen rooli, ja sen valossa susia ja muita isoja petoja kannattaisi sietää nykyistä paremmin - etenkin jos pitää luonnon ja biodiversiteetin suojelua missään arvossa.


Ravintoketjun huipulla olevat isot pedot ovat lukumäärässä mitattuna vain pieni osa ekosysteemiä. Ne pitävät silti saaliseläinten ja toisten petojen kannat tasapainossa ja hyödyttävät haaskansyöjiä. Nämä vaikutukset kantautuvat läpi koko ravintoverkkoon ja näkyvät monin tavoin. Esimerkiksi taimikot hyötyvät, kun sudet metsästävät hirvieläimiä. Äärimmäisen uhanalainen naali iloitsisi, jos pohjoisessa temmeltäisi enemmän suurpetoja. Sudet pitäisivät ketut ahtaammalla ja sekä sudet että ahmat tarjoaisivat naaleille haaskoja ruuaksi. Myös ilvesten on todettu rajoittavan kettu- ja supikoirakantoja. Toipumassa olevat kanalintukannat hyötyisivät pienpetojen kohtuullisesta määrästä. Hitaana saalistajana uhanalainen ahma saa suuren osan ravinnostaan haaskoista, joten senkin tulevaisuus on riippuvainen muiden suurpetojen, etenkin susien olemassaolosta. Sudet pitäisivät myös tänne ennenpitkää työntyvät kultasakaalit poissa, ja harventavat vieraslajejakin kuten villisikoja. Terveet suurpetokannat vaikuttavat myös muiden eliöiden käyttäytymiseen.


Tunnetuin esimerkki suurpetokannan elpymisen ekosysteemitason hyödyistä lienee Yellowstone, jossa susien paluu on elvyttänyt myös majavakantaa ja kohentanut kasvillisuuden tilaa. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa Tšernobylin alue, jossa on ilmeisen vahva susikanta ja tasapainoinen lajisto - ihmistoiminta on siis luonnolle säteilyäkin pahempi uhka. Suomesta tutkimustietoa on vielä rajallisesti, sillä suurpetojen määrä on kauan ollut hyvin alhainen.


Voisiko ihminen ottaa suurpetojen roolin, ja hoitaa metsästämällä muiden kantojen rajausta? Tällainen tausta-ajatus on havaittavissa jo mainitusta keskustan erälinjasta. Siinä kun halutaan lisätä paitsi suurpetojen, myös oikeastaan kaikkien muidenkin riista- ja haittaeläinten metsästystä. Tällainen politiikka tuskin kuitenkaan toimii halutulla tavalla, sillä ekosysteemit ovat monimutkaisia ja osin vaikeasti ennakoitavia järjestelmiä. Esimerkiksi supikoirakannat voivat jopa kasvaa metsästyksen takia. Lopulta käteen jää myös syvempi kysymys siitä, mikä oikeastaan on luontoa. Suurpedoista harvennettu ja metsästyksellä kontrolloitu talousmetsä ei sitä välttämättä enää ole. Metsästys itsessään on ihan hieno harrastus, mutta on parempi metsästää elinkelpoisen luonnon ehdoilla kuin pakottaa luonto metsästyksen ehtoihin.


Biodiversiteetti on globaalisti ja Suomessakin uhattuna alati laajenevan ihmistoiminnan ja muuttuvan ilmaston takia. Luonto tarvitsee lisää tilaa. Tällaisen harvaan asutun maan soisi löytävän keinot sovittaa sekä ihmiset että suurpedot alueelleen. Vasta julkaistun Suomen lajiston uhanalaisarvioinnin mukaan Suomen luonto köyhtyy edelleen, eikä jo ennestään pienten petopopulaatioiden harventaminen ole yhteensopiva toimi biodiversiteettikadon pysäyttämisen kanssa. Tutkimusten mukaan petojen metsästäminen on tehoton keino kotieläinvahinkojen torjumiseksi, eivätkä tappoluvat myöskään vähennä petoihin kohdistuvia pelkoja. Suurpedot ovat älykkäitä ja oppivaisia eläimiä, joten karkoitustoimia voisi kehittää. Esimerkiksi USA:ssa on suurpetojen karkoittamiseen erikoistuneita ryhmiä. Voi silti olla, että lajikadon pysäyttämisen nimissä meidän on yksinkertaisesti siedettävä nykyistä enemmän suurpetojen puuhia - samalla ehkä hyödymme tavoilla, joita emme osanneet odottaa.